maanantai 14. huhtikuuta 2014

Tokotossut ulkoilee 1/6

Torstaina alkoi Suskin vetämä, kuuden kerran tokokurssi, jonka avulla olisi tarkoitus saada eväät suoriutua alokasluokan kokeesta.

Ollaan siis aikanaan käyty tokon alkeiskurssi Koirakoulu Napakalla, mutta sen jälkeen vain sillon tällöin muisteltu juttuja vierailevien valmentajien opissa ja keskenään kotosalla. Nyt onneksi saadaan taas vähän jatkuvuutta tähänkin treeniin ja joku katsomaan kotitehtävien perään!

Ekassa setissä tehtiin luoksetuloa ja aloiteltiin hahmottamaan pysäyttämistä, koska meillä on täysin levällään liikkeestä seis-liike. Saatiinkin loistavia vinkkejä liikkeen kokoamiseen ja Nessa tekikin muutamia loistavia pysähdyksiä.  Tätä siis treenataan kotiläksynä seuraavat kaksi viikkoa!

Toisessa setissä katsottiin perusasentoa ja seuraamista. Koira teki hyvin, ohjaaja kuulemma hätäilee suotta. "Seuraa" tarkoittaa perusasennon pitämistä, ei sitä että ohjaaja suihkii päättömästi paikasta toiseen.

Vähän tuntui olevan ohjaajalla tekeminen ruosteessa ja koira oli sitä mieltä, että täällä hallissa kuuluu aksata eikä pönöttää. Mutta jospa se tästä taas iloksi muuttuisi, ja siis varmasti muuttuukin!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti