Toinen LUVA sekä menolippu kakkosiin!

Susijengi feat. Heidi ja Sisu starttasi Savon maalle, Kuopioon kisoihin 16.11.
Ratoja oli luvassa taas kolmin kappalein ja tuomarina toimi Moilasen Mika.

Radat olivat äärimmäisen mukavia, varsinaisia ykkösluokan ratoja. Muutenkin kisapaikalla vallitsi hyvin mukava ilmapiiri, hyvä Hukka-Putki! :)

Paljonhan radoilta löytyi parannettavaa, ensimmäiselta radalta saatiin jälleen virhe keppien aloituksessa. Toiselta radalta taiteiltiin nolla, vaikkakin puomin kontakti täytyy ottaa tehotreeniin. Hyppyradalta tuttu ja turvallinen keppien aloitusvirhe ja ohjaajan väsyneistä jaloista johtunut hypyn ohittaminen. Mutta mukavaa oli, pikkukoira liikkui hyvin kestäen kuitenkin täysin lapasessa.

6.12. itsenäisyyspäivänä starttailtiin kotihallissa jälleen kolmen radan verran. Kaksi ensimmäistä rataa tuomaroi Anne Viitanen ja viimeiselle radalle puikkoihin tarttui Kari Jalonen.
Ekalta radalta (rumpujen pärinää!) keppien aloitusvirhe, aivan ohjaajan vika...kun on hätä niin on hätä, sillon häselletään. Pöh! Toisella radalla tapahtui jotain todella mysteeristä, Nessa kieltäytyi aivan tavalliselle mutkaputkelle,kaksi kertaa. Tähän en kyllä osaa sanoa mitään syytä, reitti oli putkestä putkeen, koira liikkui hyvin, en omasta mielestäni ollut mitenkään tiellä vaan koira haki jostain kumman syystä putken päälle. Mutta tällä radalla hyvät kepit ja kontaktit! :)

Jalosen Karin radalla sitten natsasi, taas. Kari radalta saatiin meidän esimmäinenkin LUVA, Lappeenrannasta. Ohjaajalle meinasi iskeä jäätyminen kun kepit sujui ja sen jälkeen ollut ansaputki oli selvitetty ja enää jäljellä oli loppusuora. Meinasin jäädä aivan totaalisesti seisoville jaloille. Onneksi järki ja jalat kantoivat vielä sen verran, että maaliin päästiin ja niinpä sieltä oli tulossa SERTi ja menolippu kakkosluokkaan! Ja mikä parasta, tämä tuli rehdillä nollavoitolla ja maksien ainoalla nollatuloksella tuolta radalta. Hyvä me!! :)

Nyt vain olisi kova polte päästä testailemaan noita kakkosen ratoja. Hieman epäilyttää oma osaaminen kyllä... Joululle olen luvannut itselleni sekä Nessalle parin viikon joululoman aksatreeneistä. 

Meidän ihan eka LUVA!

Vitsi mikä fiilis! Elämäni ensimmäinen agilitynolla, meidän ensimmäinen LUVA! Tuntuupa hyvältä.

Susijengi karautti siis 25.10. Lappeenrantaan, jossa tarjoiltiin kolme Kari Jalosen rataa. Mukavia ratoja olivatkin. A radalta se nolla sitten napsahtikin. Rata ei ollut kaunein mahdollinen. Parissa paikkaa meinasi tulla ohjaajalle kiirus, eli edelleen pitäisi muistaa myös kisatilanteessa liikkua itse vaikka kuinka tuntuisi jalat olevan hyytelöä.

B radalla pikkukettu osoitti jo merkkejä siitä, että tassujen alla kipinöi! Renkaan ja keppien väli jäi lyhyeksi ja saatiin siinä pieni keskusteluhetki aikaan ts. Nessa pysähtyi, kääntyi minua kohti ja huusi suoraa huutoa "Ohjaa s*****a selvemmin!". Tästä ohjaajan hämmentynyt, hätiköity ohjaus sinne keppien suuntaan ja koira väärään aloitusväliin. Loppurata mentiin LUJAA!

C rata. Enää ei riittänyt ketun tassujen alla kipinöinti, siellä roihusi! Se varasti lähdössä ja oli jo toisen esteen jälkeen keksimässä omaa rataansa. Tässä vaiheessa äänihuulten avaus vielä auttoi palauttamaan ketun oikealle kiertoradalle, mutta neljännen esteen jälkeen se lähti. Mitäpä siinä, ohjaaja katsoi hymyssä suin kun minun pieni, aina niin kuuliainen koira kiitää ihan omaa rataa ja miten sillä olikaan hauskaa! Noh, kyllä se sieltä sitten palautui hanksaan ja teki parhaan keppisuorituksen koskaan kisaolosuhteissa. :) Ei siis huono rata ollut tämäkään, pääsi vain yllättämään ohjaajan täysin.

Susijengin matkaan tarttui siis ensimmäinen LUVA ykkösistä ja viimeinen LUVA kakkosista kun Satu ja Viiru lunastivat menolipun kolmosiin. HYVÄ ME!

Pöhinää!

Hirvittävä pöhinä päällänsä!

21.9. kipaistiin kisoihin Pieksämäelle. Tuomarina Anne Huittinen. Jokaisella radalla oli haastavia osuuksia, ei pelkkää kilpajuoksua. Koira vaistosi jännitykseni ja oltiin hieman kuin täit tervassa. Draivi puuttui ja niinpä tehtailtiin kolmelta radalta 5-10-10. Mutta taas yhtä kisakokemusta rikkaampana ja tässä kisaseurassa ei voi kyllä muuta todeta kuin, että ei ne kisat vaan pitkät kisamatkat :)

28.9. suuntana olikin Varkaus. Kolme rataa, joiden tuomarina toimi Jari Helin. Mukavat radat ja todella mukava tuomari! Enää ei jännittänyt ihan niin paljoa ja sen huomasi koirastakin. Meillä oli mukavaa! Tehtailtiin tasainen rivistö vitosia, 5-5-5. Eka ja vika vitonen kepeiltä, mutta keskimmäinen PUOMIN KONTAKTILTA (!!?). Noh, tuolla keskimmäisellä radalla kepit kulki loistavasti ja olin tekemässä omasta mielestä niin varmaa nollaa, että hetsailimpa koiran ihan itse yli puomin alastulolta. Mut mikä fiilis meillä oli!! Se oli voitto itsessään :)

9.10. hurautettiin Heidin ja Sisun kanssa Kuopioon, Kataisen Sannan oppiin Viiksi-areenalle.
Työpäivän päätteeksi ajatus tuntui todella huonolta, mutta kun päästiin areenalle niin ei kyllä enää väsyttänyt lainkaan. Sanna oli laatinut radalle haasteita, jotka vaativat poistumaan omalta mukavuusalueelta. Pikkukoira on hyvässä fiiliksessä, vaikka joutuikin hieman ihmettelemään ohjaajan koheltamista poikkeuksellisen paljon. Tuo koira osaa vaan niin paljon enemmän kun minä!
Paluumatkalla pysähdyttiin iltapalalle, ja siinä päivän ensimmäistä lämmintä ateriaa syödessä tuli vaan niin loistofiilis. OLI NIIN HUIPPUA! Autossa vielä pohdin ääneen, että empä olisi vuosi sitten uskonut, kuinka tämä harrastus vie mukanaan.

12.10. oli luvassa Lukkarin leikkauksia. Radalla päästiin kääntämään ja kiertämään, meille oikein oivaa treeniä. Paljon on vielä ohjaajalla opittavaa ohjauksen ajoittamisessa. Mutta sitä vartenhan me treenataan ja koetellaan koutsin rautaisia hermoja :)

Paluu kisakentille

Vihdoin ollaan Nessan kanssa päästy palaamaan kisakentille!

 13.9. olimme Pohjois-Karjalan seurakoirien järjestämissä kisoissa ihan kotikylillä.
Tuomarina ykkösluokissa toimi Jari Tienhaara. Radat eivät olleet helpoimmasta päästä. Piti keskittyä ohjaamaan mutta toisaalta antaa koiran irrota ja suorittaa myös itsenäisesti.

Ensimmäiseltä radalta otimme NIIN RUMAN HYLSYN, kun olla ja voi. Ei oltu koiran kanssa lainkaan samalla kentällä, tokkopa edes planeetalla. Olin ihan viittä vaille, että lähden kotiin enkä koskaan ilmesty mihinkään julkiselle paikalle. Onneksi mahtava treenitoveri, jaksoi valaa uskoa parempaan tulevaan sanomalla, että tästä on suunta ainoastaan ylös päin. Seuraavalle radalle suunta sillä asenteella, että meni miten meni niin ensimmäistä rataa huonommin se ei voi mennä.

Toinen rata olikin silkkaa ilottelua! Pikkukoira teki niin satalasissa hommia ja luki ohjaukset juuri niinkuin piti. Ainoaksi ongelmaksi muodostui hankala keppikulma, johon vielä mennin rynnimään ohjaukseni kanssa. Tästä harmittava 5vp. Mutta tästä radasta jäi niin loistava fiilis! We want more!!

Kisauramme ensimmäinen hyppyrata sujui toisen radan malliin. Hyvällä sykkeellä vedettiin, ihan hymyilytti kesken radan. Kepeille taas 10vp, ei edes oikeastaan harmittanut. Hieno pienipunainen!

 Tuloksia POKS ry 130914

Kuva © Noora Kuivalainen

Mitä minä sanoin, Minun selkäni kestää

...laulaa Pete Parkkonen.

Ohjaajan selkä ei kestänyt. Siitä syystä TAAS blogihiljaisuutta mutta lupaan, että nyt asiaan tulee muutos sillä me ollaan päästy taas treenauksen makuun kiinni! :)

Jokohan nyt, vihdoin ja viimein, olisi meidän perheen sairastelut sairasteltu...toivotaan!

Elämän jatkoajalla

 

Kaikki alkoi oikeastaan  29.6. sunnuntai iltana kun Dori ja Nessa painivat pallon kanssa takapihalla. Tyttöjen leikeissä on aina välillä liikaa vauhtia ja liian vähän järkeä. Niinpä palloa napatessaan Dori kiepsahti niskan kautta ympäri. Itse tilanteessa koira ei valittanut lainkaan vaan leikit keskeytettiin ja lähdettiin sisälle huilimaan. Lyhyen huilin aikana niska kuitenkin jumiutui ja kramppasi kipeästi. Paineluarkuutta ei esiintynyt, mutta pään kääntäminen alas ja oikealle tuotti kipua. Päivystältä eläinlääkäriltä saimme puhelinreseptille Metacamia ja kehoituksen palata arkena asiaan mikäli ei helpota. Ensimmäisen yön koira oli kipeä, mutta sen jälkeen alkoi vetristyä. Metacam kuuria kuitenkin jatkettiin niin kuin ell. oli määrännyt.

Kolmantena Metacam-kuuri päivänä Dori oksensi ensimmäisen kerran. Yhden ruuan. En pitänyt tätä mitenkään huolestuttava, näitähän sattuu kun kipulääke ärsyttää muutenkin herkkävatsaisen koiran ruuansulatusta. Kun sama tapahtui seuraavana päivänä, soitin kuitenkin varalta klinikalle ja sain sieltä ohjeeksi lopettaa Metacamin, jos sille ei ollut lihaksen puolesta enää tarvetta. Ja näin tein. Tämä oli siis keskiviikko 2.7.

Perjantaina 4.7. tulin töistä kotiin ja lähdin käyttämään koiria lenkillä. Dorilla oli edelleen hihnakomennus ja BOT-loimi päällä. Sekös ärsytti kun Nessa sai kirmailla irti. Käytöksestä ei huomannut mitään poikkeavaa. Kotona isäntä huomasi kävelevän punkin Dorin otsalla ja kyykistyi nappaamaan sitä pois. Samalla hän huomasi jotakin huolestuttavaa, Dorin silmänvalkuaiset olivat aivan keltaiset.

Samantien soitto päivystävälle eläinlääkärille ja illaksi klinikalle. Verikokeet paljastivat sen mitä osattiin pelätä. Maksassa on vikaa. ALT (viitearvon yläraja 118) 1350, ALP (viitearvon yläraja 150) 897 ja ALB jota kone ei pystynyt edes lainkaan lukemaan. TBIL (viitearvon yläraja 10) 244, tästä johtuu tuo limakalvojen ja ihon keltainen väri. Tulehdusarvo ylärajalla, tasan 12. Myrkytys? Maksatulehdus? Eläinlääkäri ei osannut sanoa. Dori sai pussillisen nestettä, kipulääkkeen, antibiootin ja kehoituksen tulla seuraavana päivänä uudestaan verikokeisiin.

Seuraavan päivän tulokset olivat seuraavanlaisia: ALT 1128, ALP 785, ALB edelleen lukematon, TBIL 247. Ei siis suuria muutoksia suuntaan eikä toiseen. Dorista otettiin röntgenkuva ja maksa ultrattiin, näistä ei löytynyt mitään selitystä veriarvoille. Lisää nestettä ja lääkettä.

Nyt Dorista alkoi huomata sen, että se on kipeä. Kotona se oli erittäin väsynyt, ruoka ei maistunut ja se ei innostunut mistään.

Tiistaina (8.7.) jälleen verenluovutukseen seuraavin tuloksin: ALT 1056, ALP 892, ALB lukematon ja TBIL 263. ALP:n nousu oli kuulemma huolestuttavaa. Maksa ultrattiin uudelleen, mutta edelleenkään ei mitään selittäviä löydöksiä. Antibioottikuuria jatkettiin, lisäksi otettiin mukaan sappilääke. Perjantaille varattiin uusi aika, mikäli ALP jatkaa nousuaan ei mitään ole enää tehtävissä.

Keskiviikkona 9.7. Dori piristyi huomattavasti! Se jopa kerjäsi ruokaa keittiössä. Tämähän ei voi olla huono merkki?

Perjantaina (11.7.) klinikalle. Haikein mielin. Tulokset olivat seuraavanlaiset: ALT 877, ALP, 775, ALB lukematon, TBIL 207. JESS! Suunta on oikea! Arvot olivat kuin olivatkin lähteneet laskuun. Siispä saimme pitää Dorin vielä luonamme ja palata kotiin. Ainakin toistaikseksi. Lääkitys pysyi ennallaan.

Maanantaina 21.7. verikokeitten tulokset: ALT 1157, ALP 702, ALB 26, TBIL 76. Vaikka ALT olikin kipunut taas reilusti yli tuhanteen oli jopa eläinkääkäri helpottuneen oloinen siitä, että ALP on laskenut ja ensimmäistä kertaa saatiin ALB:kin tulos! Myös bilirubiini (TBIL) oli laskenut huomattavasti. Tämän huomasi myös silmien ja limakalvojen keltaisuuden vähenemisenä. Lääkitys pysyi edelleen ennallaan ja seuraavan kerran verikokeisiin mennään 4.8.

Dori on ollut koko ajan maksan toimintaa tukevalla ruokavaliolla, RC:n Hepatic ruualla.

Elämää eletään päivä kerrallaan. Elämän jatkoajalla. Toivotaan, että elämä tekee vielä sen ratkaisevan maalin.

Blogihiljaisuus

Täällä on ollut hiljaista. Hiljaisuuteen syynä ovat olleet koirahuolet sekä allekirjoittaneen kesäloma, jonka kantavana teemana oli olla poissa tietokoneen ääreltä.

Koirahuolia, niitä on riittänyt. Vähäisimpänä niistä Nessa aloitti juoksut juuri vilkkaimpaan kisakauteen, joten suunnitelmat kisojen ja treenien suhteen muuttuivat lomailuksi. Ei huono vaihtoehto sekään, tauko tuli tarpeeseen. Viikko juoksujen alkamisesta ilmaantui silmätulehdus, tämä hoidettiin ab-tipoilla.

Suurimpana huolena onkin ollut vanhempi tollerimme, Dori. Tästä tulee ihan oma tarinansa...

Aksailuja

Hurjat määrät treenejä on jäänyt tänne kirjaamatta. On tolleriaksailtu teemoilla persjättö ja päällejuoksu sekä saksalainen. Pienryhmässä ollaan tehty enemmän ratatreenin omaista harjoittelua. Mukavia harjoituksia valvovien silmien alla, paljon ollaan saatu eväitä :)

Keskiviikkona oltiinkin Lukkarisen Jarin luona treenailemassa. Jari oli suunnitellut mukavan ykkösluokan radan, jossa pääsin Nessan kanssa tarttumaan hyvin oman liikkeen rytmittämiseen niin, että koiran vauhti säilyy parhaana mahdollisena. Ekassa setissä keskityttiin edellä mainittuun. Ja edelleen sama kommentti minkä olen saanut jo niin monelta koutsilta, JUOKSE! LIIKU! Miten voi olla niin kamalan vaikeeta?
Olen kyllä niin tyytyväinen siitä, että nämä omat koutsit siitä uskaltaa sanoa, eivätkä anna minun hölkötellä sitä kamalaa hirvihölkkää ja sitten ihmetellä miksi etenemisnopeus ei riitä ;) Noh, ehkä vielä joku kaunis päivä minä osaan!

Toisessa setissä keskityttiin kontaktien suorittamiseen. Haettiin Nessalle varmuutta kontaktin suorituspaikkaan niin, että Jari oli palkkaamassa ja minä sain jatkaa sitä surullisen kuuluisaa LIIKKUMISTA.

Huippu fiilis jäi...ja ainakin miljoonasata itikan puremaa! :)

Tokotossut ulkoilee 5/6

Luoksetulon pysäytys ja "seis" käskyn vahvistaminen. Kiitos!
Tämän kanssa olen ollut niin jumissa. Sain ohjeeksi aloittaa opettamisen kävelemällä taaksepäin, koira edessä, käsky ja makupala heittämällä koiran taakse, jolloin koira pysähtyy ja hakee makupalan. Noh, mitä pikkukoira oppi tästä. Käsky "Seis" tarkoittaa sitä, että nostetaan nenä kohti taivasta ja maiskautetaan suulla ilmaa. Jep.

Mutta taas loisti loistava tokokoutsi Suski koulutustaidoillaan. Ei toimi tämä, kokeillaan muuta.
Liike pysyi samana, palkaksi vaihtui pallo. Koiran vireystila nousi heti potenssiin sata ja mitä pysähdyksiä se teki! Kivituhkasta pystyi laskemaan kynsien määrän kun tolleri iski jarrun pohjaan. Tarvittiin vain muutama toisto, kun Nessa hoksasi mistä on kysymys.

Päästiin ottamaan luoksetulon pysäytystä käskyllä ja käsiliikkeellä. Taas hallinpohjaan jäi reilut jarrutusjäljet ja palkaksi lensi maailman paras pallo. Etevä otus!

Väliin otettiin myös läpijuoksuja, jotta koira ei opi ennakoimaan pysäytystä. Eli kutsuttiin koira, vapautettiin saman tien ja palkka lensi ohjaajan taakse.

Hyvät naurutkin saatiin tuosta pallo palkasta. Kun ensimäisen kerran Nessa teki hienon pysähdyksen käsimerkillä heitin palkkapallon vahingossa suoraan päin sen näköä. "Teit aivan loistavan suorituksen, palkaksi siitä heitän sua pallolla suoraan feissiin!Jee!". Herkempi koira olisi voinut ottaa nokkiinsa (kirjaimellisesti) mutta tollo ei ollut moksiskaan, onneksi. :)

Ekat kisat

Niin ne vaan tuli...ja meni ja hengissä ollaan edelleen. Huisia!

1.6. aamu valkeni aikaisin huonosti nukutun yön jälkeen. Hyvissä ajoin oltiin Nessan kanssa metsässä haistelemassa aamuilmaa ja miettimässä, että jos vain jäätäisiin istumaan tähän mättäälle eikä mentäs mihinkään. Olen aina ollut kamala jännittäjä, kisa-aamujen pahoinvoinnit on tuttuja ratsastusharrastusajoilta.

Onneksi olin pakannut kaiken tarvittavan matkaan jo edellisenä iltana ja lähdön koittaessa ei tarvinnut muistaa kuin napata koira autoon. Tsek! Pärnävaaralla ilmottautumismuodollisuuksien jälkeen lähdin käyttämään Nessaa vielä metsässä. Rauhallisessa paikkaa ajattelin päästää koiran vielä hetkeksi irti juoksentelemaan. Sillä siunaaman sekunnilla puskasta lähtee tuhatta ja sataa rusakko ja mitä tekee koira, jota ei ole koskaan moinen riista kiinnostanut pätkän vertaa. Sinne katoaa horisonttiin Herra Pupu ja punahäntä. "Noinkohan tulee ennen ekaa starttia takaisin?" ajattelin. Noh, tuli se onneksi hyvinkin nopeasti, ompahan suoritettu verryttelyä myös spurtaten.

Siirryin seuraamaan ensimmäisen radan rakentamista. Huh huh, ei näyttänyt helpolta. Koutsi kävi hieman ennen rataantutustumista taluttamassa jännittyksestä jäykkänä olevan kisaajan olkapäistä toiseen kohtaan radan reunalle katsomaan mahdollisia vaaranpaikkoja. Monen kuulin kuiskivan radan olevan haasteellinen 1. luokan radaksi. No niinpä tietysti! Rataantutustuessa meinasi monessa kohtaa tulla tenkkapoo, enkä ollut aivan varma, mitä ohjauskuvioita olisi paras käyttää.

Katsoin muutaman ekan koirakon suorituksen ja hylsyjä ropisi tasaiseen tahtiin. Niin se oma vuorokin koitti, oltiin lähtönumerolla 8. Vielä kun koira istui lähtölinjan toisella puolella ja itse kävelin 1 ja 2 esteen väliin, jännitti aivan älyttömästi! Mutta samantien kun päästiin liikkeelle ja selvittiin ekasta kiellosta (joka tuli 2. esteelle), jännitys unohtui ja baanateltiin menemään. Keinulle otetiin toinen ohjausvirhe. Molemmista kieltovirheistä otan minä syyt kontolleni. Koira luki ohjaukset juuri niinkuin piti ja teki kyllä parhaansa. Hieman minun jännitykseni tarttui tällä kertaa myös koiraan ja se näkyi alavireisyytenä. Mutta hengissä ollaan ja tulos saatin!

Toiselle radalle pystyi valmistautumaan jo huomattavasti rennommissa tunnelmissa.  Seuratessa radanrakennusta pystyi jo huokaisemaan helpostuksesta. Rata näyttää paljon helpommalta kuin ensimmäinen. Ainoastaan yhden vaaranpaikan sieltä bongasin ja sillehän se virhe sitten radallakin tuli. Hömöäkin hölmömpi kieltovirhe puomin jälkeiselle hypylle. Mutta taas...ihan täysin allekirjoittaneen virhe.

Mutta kaikinpuolin loistava kisakokemus! A radalta siis ratavirheitä 10 ja B radalta 5. Olisi tarvittu siis vielä yksi rata niin sieltä se nolla olisi tällä matikalla tullut, eiks vaan? ;)

Kuvia tai videota ei ole, koska en halunnut ottaa ketään mukaan kuvaamaan :D

Tokotossut ulkoilee 3/6 ja 4/6

Tokotossujen ulkoilutus osa 3/6 jäi meiltä välistä ohjaajan sairastumisen takia. Teemana oli (tietenkin) ollut liikkeestä maahan meno, mikä olisi ollut meidän vahvin liike. Olis päästy Suskille näyttämään, että kyllä me jotain edes osataan :D

Osalla 4/6 vuorostaan Suski oli kipeänä ja näin ollen meillä olikin sijaisvetäjä, jonka kanssa tehtiin paikkamakuuta häiriössä. Aluksi tehtiin peruspaikka makuu, joka sujui hyvin. Pitää muistaa olla tuijottamatta koiraa, sillä silloin lukee todella herkästi minusta pienenkin liikkeen signaaliksi sille, että voi nousta ylös. Liekkö perua aksalähdöistä.

Häiriön sietäminen olikin sitten haastelisempaa tuollaiselle ylisosiaaliselle noutajalapselle. Nessa oli heti valmis leikkiin vetäjän kanssa, koska se oli paljon hauskempaa kuin minun käskyni pönöttää paikallaan. Se myös totteli vierasta ihmistä aivan yhtä hyvin kuin minua. Vetäjä komensi häiriöksi "istu" komentoa ja Nessahan istuu. Sen mielestä oli vain hauska leikki kun sai mennä istu-maahan-istu-maahan-istu-maahan ja vielä kun komennot tulivat eri ihmisiltä se näytti siltä, kuin olisi seurannut tennispeliä. Itselläkin oli hieman pokassa pitämistä :)

Kepit

Keppien treenaus...ihanan kamalaa. Viivytin asiaa niin pitkään kuin mahdollista, koska homma tuntui tosi vaikealta. Viime kesänä minulla oli tuossa takapihalla pystyssä kolme keppiä, jossa sillon tällöin pyörittelin Nessaa. Eli harjoiteltiin keppien ensimmäistä väliä. Ihan sheippaamalla, tarjonnan kautta.

Agilityn alkeissa oltiin juostu keppikujaa, mutta siinä Nessa arkoi maassa olevia metallitukia ja tuli mieluusti ulos kujasta. Noh, kokeiltiin verkko-ohjureita...saatiin aikaiseksi vain katastrofi ja panikoiva pikku koira joka ei suostunut enää edes lähestymään keppejä. Huoh!

(tässä välissä piiiiiiiitkä tauko)

Seuraava ajatus opettaa kepit "nauha"ohjureilla, vaan ei...sama reaktio kuin verkoillakin. Kun muovinen ohjuri osui häntään tai kankkuun niin yliläpipois. Vaihtoehtoja ei oikeastaan jäänyt kuin jatkaa samalla lailla kuin oltiin tehty keppien ensimmäistä väliä, tarjonnan kautta.

Ensin kolme keppiä, sitten neljä, kuusi...toistoja toistoja toistoja. Erilaisten palkkausten kokeilua, loppupelissä kaikkein toimivin on se, että pallo on minulla. Pitää vain olla tosi tarkka, että viimeisestä keppivälistä palkka lentää ajoissa, ettei koira ehdi katsoa minua. Tätä en ollut kotiharjoittelussa hokaissut, mutta onneks tarkkasilmäinen koutsi puuttui ajoissa asiaan ja opasti (taas kerran) oikealle tielle. Tällälailla harjoitellessa pitää treenata ensin tekniikka (pujottelu) ja sen jälkeen vauhti. Molempia, en ainakaan minä, osannut treenata yhtä aikaa.

Nyt tuo etevä pikkukoira hönkää jo kaikki 12 keppiä. Vielä se tarvitsee äänellistä tsemppausta, että muistaa keskittyä loppuun saakka, mutta hyvällä mallilla ollaan. Minun ohjatessa vasemmalta puolelta vilkuilua tapahtuu vielä, mutta oikealta se suorittaa jo varsin mallikkaasti.

Tässäpä vielä videomateriaalia

Mikä boogie?

Aivan loistava! (oli ainakin silloin kun tämän otsikon kirjoitin)
Useammat agilitytreenit takana. Kaikissa treeneissä ollaan tehty ratatreeniä höystettynä päivän teemalla, joita ovat olleet esim. takaakierto, irtoaminen ja valssit. Suurin vaikeus minulle on rytmittää oma liikkumiseni niin, että saan Nessan liikkeen säilymään eteenpäin pyrkivänä. Tämän huomaa erityisesti nyt, kun rimoja on alettu hilaamaan kohti kisakorkeutta.

Pikkukoira kehittyy huimaa vauhtia, ohjaaja rämpii perässä. Huoh, tämä päivä ei liene paras kirjoittaa tätä tekstiä, koska eiliset treenit eivät menneet ihan putkeen ja oma fiilis on "Ikinä ei kyllä minnekkään kisoihin olla menossa!". Kaikkien muitten treenithän onnistuu aina, epäonnistumisia ei tule koskaan? ;)

Pitäisi koittaa kaivaa puhelimen muistista muutama videopätkä siitä, kun kepit sujautettiin ensimmäistä kertaa osaksi rataa. 

Tänään taas harjoittellaan!

Tokotossut ulkoilee 2/6

Viikko on hurahtanut kamalan nopeasti ja kesä senkun lähestyy!

Viime viikon torstaina ulkoilutimme Nessan kanssa taas tokotossuja ja aiheina tällä kertaa olivat nouto ja hyppy. Nouto on ollut meille aina kompastuskivi ja vaikea asia. Tämän kerroin ensimmäisenä myös Suskille, äänestäni paistoi ylenpalttinen negatiivisuus johon Suski tarttui välittömästi. Homma aloitettiin hetsaamalla Nessa hyvään viretilaan leikkimällä ja siitä aluksi vain kosketuksia noutokapulaan, jota pitelin kädessäni. Ja hienosti meni! Ensin palkattiin kaikki kiinnostus kapulaa kohtaa mutta nopeasti nostettiin kriteeriä, että vain suukosketus oli okei. Äkkiä hoksasi Nessa homman. Hyvästä suorituksesta Nessa sai palkaksi pallon, joka samalla piti vireyden kohdallaan. Lopuksi saatiinkin ihan kunnon puruotteita kapulaan mitä ei ole tapahtunut koskaan. Vau! On niin uskomattoman hienoa nähdä kuinka taitava kouluttaja osaa puuttua juuri niihin oikeisiin asioihin.

Hyppyä me ei oltukaan koskaan aikasemmin tehty. Laitettiin kosketusalusta hypyn toiselle puolelle ja Nessa perusasentoon toiselle. "Este" käsky, pieni ohjaus kädellä ja hops, koira oli toisella puolella ja seisoi kosketusalustan edessä. Mikä tyyppi! :)

Vielä loppuksi tuli kouluttajalta maininta minulle, että muista kotitreeneissäkin pitää nouto maailman siisteimpänä juttuna ja oma mieli positiivisena. Näin täytyy tehdä!

Hikiset pääsiästreenit

En valita mutta nyt on KUUMA! Huhtikuun 21. päivä ja mittari paukuttaa +12 astetta ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Heti rakentelun aluksi oli todettava, että nyt on liikaa vaatetta päällä.
Rakenneltiin halliin irtoamistreeni ja yksittäisenä kepit ja keinu.

Keinulle otin toistoja niin, että minipöytä oli ylösnousun alla. Alkuun Nessa hieman varoi alastulolla mutta muutaman tsemppauksen jälkeen alkoi luistamaan. Alastulossa on vielä kosketusalusta ja niin saa vielä jonkin aikaa ollakkin, ennen kuin alan sitä siitä häivyttelemään. Samoin pöytä saa olla apuna vielä vähän aikaa, jotta saadaan vauhtia ja itsevarmuutta. Hätäillen ei hyvä tule :)

Irtoamisrataa Nessa baanatteli loistavalla otteella ja pikkuhiljaa ohjaajakin alkaa saada luottamusta siihen, ettei sitä koiraa tarvitse olla syöttämässä joka esteelle vaan kyllä se osaa ihan itsekkin!

Keppien treenaamisessa hallilla onkin ollut nyt pitempi tauko ja 12 kepillä se kyllä näkyi. Nessa haki hyvin kepeille ja aloittikin ne mallikkaasti mutta helposti rikkoi loppupäässä, yleensä viimeisessä välissä. Mutta tähänkin saatiin muutama onnistunut toisto, jopa niin että alkuun otettiin vauhtia putkelta. Vau! :) Nyt tarvitaan vaan toistoja, toistoja ja toistoja.

Loppujäähdettelyt suoritetiin aivan upeassa ulkoilmassa kiipeillen Pärnävaaran mäkiä Heidin ja Sisun kanssa.

Pärnävaaralla vietettiin Pääsiäisenä agilityn juhlaa ja kisoja riitti kolmelle päivälle ja startteja taisi olla yhteensä yli 900. Itse otin tuntumaa kisafiilikseen talkoohommissa perjantaina ja lauantaina. Sunnuntai aamuna suuntasinkin hallille Nessan kanssa ja tässäpä lopputulos:

Taas yksi pieni askel lähemmäs sitä, että kyllä sinne radalle pitäisi vielä itsekkin joskus uskaltaa :D

Tuplaten aksaa

Sunnuntaina oli luvassa tolleriaksaa. Meillä on loistava treeniporukka, jonka kanssa kokoonnumme näin kesäkaudella joka toinen viikko hallille tollereidemme (ja yhden tolleriksi naamioituvan sheltin) kanssa. Ja vielä erityismaininta siitä, että meillä on varmasti maailman paras tollerikoutsikin!

Tällä kertaa superkoutsimme oli kuitenkin flunssan kourissa ja me treenailimme keskenämme kirjallisten ohjeiden mukaan. Teemana oli perusohjaus. Tykkään sen simppelyydestä mutta ohjaus on myös petollisen herkkä virheille. Minun on vaikea linjata Nessaa kääntymään tiukasti kun se helposti roiskaisee hypyn laajaksi. Toisaalta voi olla, että tämä lähtee korjaantumaan kunhan koira saa enemmän ponnistusvoimaa. Riman korkeus on meillä tällä hetkellä max. 55cm.

(Tämä tehtiin myös peilikuvana)

Lisäksi teimme yksittäisenä keppitreeniä mikä on nyt kotonakin jäänyt hieman taka-alalle mutta hyvin se tekee. Taas edelliskertaa paremmin.

Lopuksi vielä ihan päätöntä vauhtirallia, siihen oli hyvä lopettaa :)


Maanantai-iltana olikin pienryhmämme ensimmäinen treenikerta. Meitä varten oli suunniteltu ratatreeni, jolta puuttui kontaktit ja kepit. Pyörittelyä ja kieputtelua (huomatakaa erittäin ammattimaiset aksatermit) löytyi ja se oli meistä mukavaa. Ensimmäistä kertaa huomasin, että Nessa on oikeasti mielettömän herkkä siitä, minne minä katson. Yhdessä persjätössä erehdyin kerran vilkaisemaan väärältä puolelta olan ylin ja hups, koira oli salamana "väärällä" puolella ohjaajaa. Eli ohjaaja muistaa, että eipäs kuikuilla suotta!

Muuri oli sijoitettu hankalaan paikkaan, melko lähelle hallin seinää. Nessa oli alkuun sitä mieltä, että eihän tuota voi hypätä laisinkaan vaan epäröi ja kiipesi muurista yli. Mutta muutaman kerran kun tätä tehtiin yksittäin, reilulla vauhdilla niin pikkukoira huomasi, jotta hyvin sinne esteen taakse vielä mahtuu.

Ensimmäistä kertaa treenattiin myös häiriössä niin, että toisella kentällä oli aksatreenit samaan aikaan. Vaan eipä haitannu pikkukoiran keskittymistä lainkaan. Se keskittyy niin satasella siihen mitä se itse tekee (ja yrittää siinä samassa lukea ohjaajan räpellystä ;) ).Huippua!!

Tokotossut ulkoilee 1/6

Torstaina alkoi Suskin vetämä, kuuden kerran tokokurssi, jonka avulla olisi tarkoitus saada eväät suoriutua alokasluokan kokeesta.

Ollaan siis aikanaan käyty tokon alkeiskurssi Koirakoulu Napakalla, mutta sen jälkeen vain sillon tällöin muisteltu juttuja vierailevien valmentajien opissa ja keskenään kotosalla. Nyt onneksi saadaan taas vähän jatkuvuutta tähänkin treeniin ja joku katsomaan kotitehtävien perään!

Ekassa setissä tehtiin luoksetuloa ja aloiteltiin hahmottamaan pysäyttämistä, koska meillä on täysin levällään liikkeestä seis-liike. Saatiinkin loistavia vinkkejä liikkeen kokoamiseen ja Nessa tekikin muutamia loistavia pysähdyksiä.  Tätä siis treenataan kotiläksynä seuraavat kaksi viikkoa!

Toisessa setissä katsottiin perusasentoa ja seuraamista. Koira teki hyvin, ohjaaja kuulemma hätäilee suotta. "Seuraa" tarkoittaa perusasennon pitämistä, ei sitä että ohjaaja suihkii päättömästi paikasta toiseen.

Vähän tuntui olevan ohjaajalla tekeminen ruosteessa ja koira oli sitä mieltä, että täällä hallissa kuuluu aksata eikä pönöttää. Mutta jospa se tästä taas iloksi muuttuisi, ja siis varmasti muuttuukin!

Mitä tulikaan tehtyä...

Maanantaina oli seuramme kesäkauden ensimmäiset epäviralliset agilitykilpailut. Olin jo hyvän aikaa sitten ilmoittautunut talkoilemaan ratahenkilökunnaksi ja pidin tätä oivana tekosyynä olla itse osallistumatta Nessan kanssa. Ja eihän me ole koskaan kisattu, ja eihän me oo koskaan tehty kontakteja osana rataa, ja eihän me nyt osata mitään, ja eihän me oo koskaan mitään agilityä harrastettukaan. Lisää hyviä tekosyitä tuntui löytyvän vaikka millä mitalla. Miksi kuitenkin pakkasin koiran autoon?

Hallilla aloiteltiin ratojen rakentamisella ja äkkiä huomattiin ratahenkilökuntaa olevan niin paljon, että saataisiin vaikka jokaiselle esteelle oma huolehtija. Ai mitä, ehtisin kisaamaankin? Minä? Kun ilmoittautumisaikaa oli jäljellä minuutti koin tilapäisen mielenhäiriön ja pyysin kirjoittamaan nimemme osallistujalistaan kahdelle radalle.

Luvassa oli siis putkirallatusta (radalla 11 putkea) ja kisaamattomille tarkoitettu möllirata. Tässä vaiheessa alkoi jännitys. Olin ihan varma, että se tarttuu Nessaankin ja se lamaantuu ihan täysin mutta kuinka totaalisen väärässä olinkaan. Kun asettelin Nessaa putkiradan lähtöpaikkaan, se ennemminkin tuntui kertovan, sillä liiankin itsevarmalla olemuksellaan, että hei, MÄ niin hoidan tän.  Ja niin se hoisi. Niin pitkälle kunnes ohjaaja rämpi myöhässä (ylläri) persjättöön ja suoraan koiran eteen. Tässä vaiheessa sain osakseni tuhahduksen ja pahan mulkaisun mutta jatkettiin etiäpäin ja loppuosa olikin mukavaa rallattelua.

Mölliradalle mentäessä jännitti tuplaten. En meinannut saada Nessalta talutinta pois ja sen jälkeen tungin sen suun täyteen makupaloja, en tiedä miksi. Odotin sitten ensimmäisen esteen takana, että koirani saa syötyä suunsa tyhjäksi. Vauhtiin päästyään pientä punaista ei pysäyttänyt mikään (ei myöskään kontaktien alastulot ;))! Radalta jäi loistava fiilis myös sen puolesta, etten omasta mielestäni ollut missään vaiheessa koiran tiellä vaikka eka valssi vähän myöhästyikin. Haha! Hengissä selvittiin, ihan ekasta radasta!

Jäin vielä katsomaan kisaavien radat ja kuuntelemaan tulokset. Sieltähän ne päivän yllärit tulikin. Oltiin putkirallatusradan toisia ja maksimöllien ykkösiä! Wau, ansaittuja siankorvia Nepukalle :)'

Ja seuraavaksi videomateriaalina todisteeksi:

Jari Lukkarisen treeni 4.4.

Piirros lähetettin osallistujille kommentilla "Kuten huomaatte, kannattaa olla lenkkarien nauhat kunnon rusetilla, koskaan tullaan juoksemaan!"

Huippu treeni, ei voi muuta sanoa. Ohjaajan naama oli kuin se kuuluisa Hangon keksi.
Pieni punainen luki ohjaukset (ja ajatukset) kuin unelma! Hieman se oli vajaavauhtinen, mutta pistetään se uuden paikan ja sen, että treenattiin ensimmäistä kertaa ikinä ulkona, piikkiin. 

Alku- ja loppu"verryttelyt" hoidettiin lähimetsän poluilla Heidin ja Sisu-koiran kanssa teemalla Sokka Irti!. Nessasta oli NIIN kivaa kun kerrankin oli samanhenkinen kaveri, jonka mielestä parasta elämässä on paikasta A paikkaan B siirtyminen VAUHDILLA. 

Ohessa videomateriaalia radalta, suosittelen kuuntelemaan ilman ääniä.
Pieni rytmitysvirhe putkelle aiheutti radan suurimman ongelman.

Oikeaan aikaan, oikeaan paikkaan

Olen jo pitkään kaipaillut kalenteria. Sovittujen menojen muistaminen on niin paljon helpompaa, kun ne on kertaalleen kirjoitettu ylös. Nykyään tuota toimintaa alkaa olla niin paljon, että olen kauhulla odottanut milloin unohdan mennä jonnekkin.

Tänään posti toi ehkä maailman hienoimman kalenterin, tätä passaa kantaa menossa mukana :)

Huomenna päästään aksailemaan, toivottavasti siitä jää jotain kerrottavaa!

Terveys

Terveys on niitä asioita, jota pitää liian helposti itsestäänselvyytenä ja jota osaa arvostaa täydestä arvostaan vasta kun sen menettää.

Joulukuussa aloin huomaamaan Nessassa pieniä väsymisen merkkejä. Ihan pieniä. Se hyytyi leikkiessään aikaisemmin kun ennen. Kun tuo hyytyminen siirtyi treenikentälle, ajattelin treenitauon olevan paikallaan ja niin pidimme kolmen viikon joululoman. Loman aikana tilanne kuitenkin vain paheni. Hyytymistä tapahtui jo ylämäkeen käveltäessä, ja aina innokkaana lenkkeillyt koira laahusti nyt minun takana korvat luimussa.

Soitto eläinlääkärille ja koira pikaisiin tutkimuksiin pahin mielessä. Pelko sydänvaivasta oli kova.
Nessa tutkittiin päästä varpaisiin. Hereillä ollessa kuunneltiin sydän, käytiin nivelet läpi taivuttamalla ja hermotukset tutkittiin. Ei mitään poikkeavaa missään. Ei sivuääniä, ei rohinoita, ei kipuja.
Siispä unille, läpivalaisuun ja verille. Kuvattiin selkä ja sydän. Ei mitään poikkeavaa, kaikki niin siistiä kun olla jo voi.

Onneksi verikokeitten tuloksen viimein paljastivat syyn: anemia. Allekirjoittaneen itse ruokinnalla tietämättömyyttään aiheuttama. Nessa söi toisella aterialla muroja (kana) ja toisella lihaa (kana, kalkkuna). Niinpä, liikaa valkoista lihaa. Tuo kana/kalkkunan syöttäminen johtaa siitä, että Dori on äärettömän herkkävatsainen ja nuo lihat ovat sille sopineet. Helppouden vuoksi sitten syötetty molemmille. Mutta ei enää.

Nessan ruokavalio meni remonttiin. Useamman kokeilun kautta ollaan tällä hetkellä tilanteessa, jossa toisella aterialla tarjoillaan rautavalmisteella höystettyjä muroja ja toisella lihaa...punaista.

Tila lähti korjaantumaan nopeasti ja kolme viikkoa diagnoosista otetuissa kontrolliverissä raudan määrä oli jo noususuunnassa.

Uuden agilityryhmän aloitus

Uusi agilityryhmämme starttasi 31.3.2014 ryhmäpalaverilla.
Palaverissa käytiin läpi ohjaajan, koiran sekä koirakon heikkouksia ja vahvuuksia. Lisäksi asetettiin tavoiteet tulevalle kaudelle.

Ohjaaja:
+ kova halu oppia
- kaksi vasenta jalkaa
- kokemuksen puute
- ei osaa juosta ja ajatella samaan aikaan

Koira:
+ kuuliaisuus
+ iloisuus
+ yrittää aina 110%
- roiskii välillä ohi ohjauksista

Koirakko:
+ hyvä yhteistyö
+ iloinen meininki
- kokematon koira ja kokematon ohjaaja

Tavoite:
Selvitä hengissä ensimmäisistä kisoista.

Siinäpä sitä. Tavoite on todistajien läsnäollessa ääneen sanottu ja voi tokkiinsa, nämä todistajat taitaa olla sitä lajia, että pitäävät huolen toteutumisesta. :)

Uuden blogin ensiaskeleet

Kuvittelin, jotta tähän syntyisi jokin oikein nokkela aloitusteksti...mutta ei, ei synny.

Jokatapauksesta täältä halukkaat voivat seurata novascotiannoutaja Nessan seikkailuja siellä ja täällä.
Sivuroolissa vilahtelee perheemme toinen tollerineito Dori sekä tietysti kaikenkarvaiset koiratoverit.