Kesä ja kärpäset...ja kuinka ne meni jo.

Olipas sangen erilainen kesä. Kovasti opeteltiin elämää yhden koiran taloutena. Koiran kanssa, joka ei ole koskaan ollut yksin. Kauhuskenaario siitä, että kaiken ikävän keskellä saan vielä Nessasta tehtyä jonkin eroahdistustapauksen. Toisin kuitenkin kävi.

Nessa sopeutui elämään ainoana koiralapsena oikein hyvin. Muutokset koirassa ovat olleet ainoastaan positiivisia. Tuo pieni takakireä ja huumorintajuton koira on muuttunut rennoksi, leikkisäksi ja varsin kieron huumorintajun omaavaksi. Nessa ei aikasemmin oikein välittänyt muista koirista, vaan nytpä maistuu leikki myös niiden kanssa. Ja ihan silleen sydämenkyllyydestä!

Kesällä uitiin, lenkkeiltiin ja syötiin jäätelöä. Siinäpä tärkeimmät. Keskityttiin siihen, että meillä on mukavaa.

Nyt kun syksy on koittanut niin meillä eletään jännittäviä aikoja. Voi olla, että Nessan ei kauaa tarvitse enää olla ainokainen haukku meidän perheessä, ainakin toivotaan niin. Sitten jännätään sitä, kuinka Nessa ottaa isosiskon roolin vastaan. :)

Elämän jatkoajalla, voittomaalin tekijä Hemangiosarkooma

Pitkän peliajan elämän jatkoajalla pelannut ystävämme on poissa. Valitettavasti ratkaisevan voittomaalin teki hemangiosarkooma, pernan erittäin pahalaatuinen ja agressiivinen kasvain.

Muistelen parisen viikkoa sitten taputtaneeni Dorin vatsaa ja naureskellen todenneeni sille, että "Rakas, sinusta on tullut pullukka.". Olisimpa osannut ottaa asian silloin vakavasti, ystävä olisi säästynyt monelta kipeältä yöltä.

Perjantaina, juhannusaattona, Dorin vatsa oli hieman sekaisin. En osannut tästä huolestua vaan ajattelin sen syöneen taas jonkun jäniksenraadon metsälenkillä. Sen olo korjautui iltaa kohti ja juhannusta vietettiin saarimökillä uiden ja varvikossa juosten.

Lauantaina Dori köpöytyi pikkuhiljaa vuosi sitten operoidusta jalastaan ja illasta se ei varannut sille lainkaan painoa. Ihmetys oli suuri kun mitään äkillistä ei ollut tapahtunut ja mikään kohta ei varsinaisesti turvotellut. Noh, huilitaan. Iltaruoka ei enää maistunut, tämä on minusta hyvin huolestuttava oire aina ahneella noutajalla. 

Sunnuntaina Dori muuttui vähitellen hyvin apaattiseksi ja kipuilevaksi. Lähdimme päivystävälle eläinlääkärille kun huomasimme sen limakalvojen muuttuvan keltaiseksi. Ei kai taas se maksa! Päivystävällä Dori nesteytettiin ja verikokeista todettiin jonkin olevan pielessä. Maksa-arvot sinällään ihan kohtuulliset, mutta perusverenkuvassa ei ollut oikeastaan yhtään lukemaa viitearvojen sisällä. Jalan kuntoon päivystävä eläinlääkäri ei ottanut kantaa, koska pääsisimme seuraavana päivänä Dorin leikanneen lääkärin hoidettavaksi. Hän saisi tutkia jalan asiantuntijana. Dorille annettiin voimakasta, opiaattikipulääkettä ja lähdimme puolenyön aikaan kotiin nukkumaan. 

 
Oma jaksaminen alkoi olla aika loppu ja jo klinikalla sanoin ääneen, että voikun tälle löytyisi joku syy, eikä elämä olisi jatkuvaa löysässä hirressä roikkumista!

Maanantaina pääsimme Joensuun eläinklinikalle Suhosen Arin hoidettavaksi. Oli helpottavaa viedä Dori tutulle lääkärille, joka tiesi koiran taustan melkoisen hyvin. Perusverenkuvasta paljastui jo vakavaksi muuttunut anemia. Tässä vaiheessa Dorin vatsa oli muuttunut kovaksi palloksi ja se aristi sitä kovin. Saman tien kun lääkäri sai ultralaitteen koiran vatsalle kuului hänen suustaan "O'ou". Vatsaontelo oli täynnä nestettä. Pernasta löytyi suuri, vuotava kasvain. Lisäki todennäköisesti kasvain oli laukaissut yleistulehduksen, joka iski kipeitten leikattuun jalkaan. Oli vain yksi, ystävälle reilu vaihtoehto.

Aurinko paistoi kuumasti kun odotimme klinikan portailla miestäni mukaan viimeiseen operaatioon. Hänen saavuttuaan käytimme vielä Doria läheisessä satamassa uimassa, sitä se rakasti. 

Hyvää matkaa rakas ystävä. Kivut ovat nyt takanapäin. Toivottavasti siellä jossain on paljon vettä, tennispalloja ja makkaraa!

Loppukevennykseksi on pakko mainita, että jos apteekkareilla on yliluonnollinen kyky lukea lääkäreiden käsialaa niin ainakin Joensuun eläinklinikan hoitajilla ja eläinlääkäri Arilla on yliluonnollinen kyky saada selvää hysteerisesti räkäposkella itkevän koiranomistajan selostuksesta. Kiitos heille aivan ihanasti hoidetusta tilanteesta! <3

Yhden suuren aikakauden päätös

Nessa kuvattiin 1v 2kk ikäisenä D/D lonkkaiseksi. Tuolloin nivelrikkomuutoksia ei ollut lainkaan.

Tänään, 2 vuotta myöhemmin, kävimme kontrollikuvauksissa. Tulokset eivät olleet hyviä.
Vakavia muutoksia lonkkiin ei ollut syntynyt mutta lieviä muutoksia molemmin puolin.

Minä en halua omalletunnolleni sitä, että lonkkien tila pahenee nopeasti vain sen takia, että MINÄ haluan harrastaa agilityä. Näin ollen Nessa joutuu jäämään rakastamastaan lajista varhaiseläkkeelle ollessaan vain 3v 4kk ikäinen. Toivon, että tällä päätöksellä se saa tilalle monta kivutonta vuotta.

(Kuva on hirvittävän huono, on kännykällä valotaululta otettu)

Ja haluan tosiaan vielä lisätä sen, ettei Nessa ole oirehtinut lonkkiaan mitenkään vaan kuvauksiin mentiin puhtaasti kontrolli mielessä!

Menolippu kolmosiin!

Lauantaina karautimme tehotiimillä Heidi&Sisu ja Katri&Martta Varkauteen viettämään kisapäivää.

Lihakset verryteltiin Varkauden uskomattoman hienoissa maisemissa ja kelikin tarjoili parastaan.
On aivan parasta pystyttää retkituoli aurinkoon ja linnottautua siihen kahvikupin kanssa katsomaan toisten suorituksia. Aikaa oli rutkasti, sillä kakkoset starttailivat vasta iltapäivällä. Tällä lorvailulla oli kyllä myös kääntöpuoli. Ei käynyt pienessä mielessäkään, että koko talven pitkähihaisten alla kalpeutuneet käsivarret voisivat vaihtaa värinsä hehkuvan punaiseen ihan tuosta noin vain. Kesä yllätti kalkkilaivan kapteenin! Palo myös nenä, otsa ja posketkin.

Kakkosissakin tuomarina toimi Marja Lahikainen ja olipas hän tehnyt aivan älyttömän mukavat radat! Ensimmäiseltä radalta saimme 10vp (2xrima). Sen kummemmin en alkanut analysoimaan mistä syystä nuo rimat tulivat alas, sillä fiilis radalla oli muuten loistava! Samalla höngällä sitten toiselle radalle ja siellä ne viimeisetkin palaset loksahtivat paikoilleen. Fiilikseltään ei ehkä ihan niin hyvä kuin ensimmäinen ja yksi karmaisevan luokan ohjausvirhekkin meille sattui, mutta pikkukettu pelasti aivan loistavasti ja luki hätäisesti keksityn varasuunnitelmaohjauksen juuri niinkuin pitikin.
Sieltä se sitten napsahti. Nollavoitto, menolippu kolmosiin. JEIJ!

Videossa aivan parhaat kommentaattorit.
Etenkin B radan "Mitä sie siellä teet?? Ei haittaa!" ja "Liiku nainen!"

Aika tasantarkkaan vuosi sitten starttasimme kisauramme. Takana meillä on tällä hetkellä 40 kisastarttia, 20 ykkösissä ja 20 kakkosissa. Eihän me ole nopeasti noustu mutta minnekkäs meillä kiire olisikaan. Tästä on hyvä jatkaa treeniä ja jossain vaiheessa, sitten kun hyvältä tuntuu, korkata kolmoset.

Nenä näkyy jo!

Suosta nouseminen tuntuu pikkuhiljaa alkaneen!

Nooran tekniikkakurssilla treenivuorossa olivat flippi, perjättö ja japanilainen. Näistä me tykätään! Sokkariohjaukset ovat jotenkin purreet meihin hyvin ja olleet meille erinomaisia ohjauksia.
Erityisen rakastunut olen tuohon japanilaiseen ohjaukseen, johon tutustuin ensimmäistä kertaa ProPerrolla, Kataisen Sannan opissa. Mikä olisikaan fanaattiselle sokkarin tekijälle muka parempaa kuin kaksi sokkaria peräkkäin! :)

(seuraava kappale sisältää tuotesijoittelua)
Ennen kisoja kävimme hakemassa uutta oppia aivan ihkaensimmäisestä Sporttirekku koulutuksesta.
Aivan ihanaa, että huipuilla tyypeillä on rohkeutta lähteä toteuttamaan unelmaansa. Tässä rekussa on niin paljon taitoa ja positiivista energiaa, että eihän tästä voi tulla kuin parasta!
Tuomas antoi meille paljon hyviä vinkkejä ja eväitä viikonlopun kisoihin. Voin erittäin lämpimästi suositella Sporttirekun koulutuksia kaikille lajista kiinnostuineille!

Launtaina 23.5. hurautettiin Heidin ja Sisun kanssa Kuopioon hieman skabailemaan. Hieman jännitin tuomarina toimineen Katarina Virkkalan ratoja, jotka olivat antaneet suurta haastetta helatorstain kisoissa mutta ihan suotta. Radat olivat profiililtaan erittäin mukavia! Riittävästi tekniikkaa mutta ei kokoaikaista vääntämistä. Nämä kolme kisarataa olivat ehdottomasti meidän kaikkien aikojen parhaat kisaradat.

Nollia me ei kuitenkaan tehty. Kepit aiheuttavat meille edelleen päänvaivaa. Joko niille mennään sellaisella haipakalla, ettei koordinaatio enää riitä toiseen keppiväliin tai sitten niin alitempolla ettei vauhti kanna puoltaväliä pidemmälle. Ja perskutarallaa se puomin alastulo... mitä ihmettä mie teen sen kanssa? Juoksupuomi olisi meille ehkäpä kaikkein ideaalein, koska ratavauhtimme ei muutenkaan aivan päätähuimavaa ole. Mutta kuinka saada rakennettua se niin, ettei tarvitsisi puhua tuurikontaktista? Juoksu A meillä toimii erinomaisesti.

Kohti ääretöntä ja sen yli!

Tarvotaan suossa, ei nilkkoja vaan leukaa myöten!

Blogi on pitkään ollut väylä kertoa mitä Dorille kuuluu ja näin ollen treeni- ja kisapostaukset ovat jääneet vähemmälle. Korjataan tilanne!

Treeneissä meillä on usemman kuukauden ollut suossa tarpomisen vaihe. Eräs toisen lajin mentaalivalmentaja on joskus sanonut minulle, että ne ovat harrastuksessa kuin harrastuksessa niitä vaiheita, jolloin toiset lopettaa, toiset jatkaa ja nousee sieltä suosta parempina kuin ennen. Eiköhän me täältä suosta vielä nousta!

Päästiin kesäkaudeksi treenaamaan uuteen ryhmään. Kehittymistä tapahtuu, kun hakeutuu itseään tasokkaampaan seuraan. Siinä me ainakin ollaan onnistuttu! Loistavan kannustava porukka, jospa ne kiskoo meidät täältä suosta.

Kisarintamalla ei siis kertakaikkisesti mitään mainittavaa! Lappeenranta, Kuopio, Poks, omat kisat tänään...ei mitään. Vitosia, kymppejä, hylsyjä. Hyviä ja huonoja. Se on se suo...kokovartalo turvehoito.

Nessa täytti 12.5. huimat kolme vuotta ja sen kunniaksi korkataan Varkauden kv-näyttelyssä avoinluokka tulevana sunnuntaina. Katsotaan onko neitissä tapahtunut mitään muutosta nuorten luokan jälkeen. Mitään sen ihmeempää me ei sieltä lähdetä hakemaan.

Ja uutta kisailmohan lähti juuri Kuopioon, Hukka-Putken kisoihin ensi viikonlopuksi..MIKSI??
Varmaan siksi, että voin polkea itseäni syvemmälle sinne suohon, naama kaipaa myös turvahoitoa!

P.S. Dori voi hyvin! Ensi tiistaina mennään kontrollikuviin!

Eteen ja ylös!

"Hanskat ei tipahda, periks ei anneta!"

Dorin paraneminen on toistaiseksi sujunut paremmin kuin olisi odotettu.
Klinikalla ollaan vierailtu pariin kertaan lähinnä näyttämässä missä mennään.

Mutta kyllä tuossa koirassa on virtaa! Tällä hetkellä sallittu liikuntamäärä on 15 minuuttia päivässä RAUHALLISTA kävelyä...jep jep. Pientä tollerityttöä on niin kaihertanut, kun se on joutunut katsomaan puusavottaa sivusta, mäntyyn köytettynä. Männyn juureen on hyvää vauhtia syntymässä portti Kiinaan.

Toukokuun puolenvälin tietämillä on tarkoitus ottaa kontrollikuvat, joista nähdään kuinka murtumat ovat parantuneet ja sen perusteella tehdään suunnitelmia titaanilevyn kohtalosta.