Niin ne vaan tuli...ja meni ja hengissä ollaan edelleen. Huisia!
1.6. aamu valkeni aikaisin huonosti nukutun yön jälkeen. Hyvissä ajoin oltiin Nessan kanssa metsässä haistelemassa aamuilmaa ja miettimässä, että jos vain jäätäisiin istumaan tähän mättäälle eikä mentäs mihinkään. Olen aina ollut kamala jännittäjä, kisa-aamujen pahoinvoinnit on tuttuja ratsastusharrastusajoilta.
Onneksi olin pakannut kaiken tarvittavan matkaan jo edellisenä iltana ja lähdön koittaessa ei tarvinnut muistaa kuin napata koira autoon. Tsek! Pärnävaaralla ilmottautumismuodollisuuksien jälkeen lähdin käyttämään Nessaa vielä metsässä. Rauhallisessa paikkaa ajattelin päästää koiran vielä hetkeksi irti juoksentelemaan. Sillä siunaaman sekunnilla puskasta lähtee tuhatta ja sataa rusakko ja mitä tekee koira, jota ei ole koskaan moinen riista kiinnostanut pätkän vertaa. Sinne katoaa horisonttiin Herra Pupu ja punahäntä. "Noinkohan tulee ennen ekaa starttia takaisin?" ajattelin. Noh, tuli se onneksi hyvinkin nopeasti, ompahan suoritettu verryttelyä myös spurtaten.
Siirryin seuraamaan ensimmäisen radan rakentamista. Huh huh, ei näyttänyt helpolta. Koutsi kävi hieman ennen rataantutustumista taluttamassa jännittyksestä jäykkänä olevan kisaajan olkapäistä toiseen kohtaan radan reunalle katsomaan mahdollisia vaaranpaikkoja. Monen kuulin kuiskivan radan olevan haasteellinen 1. luokan radaksi. No niinpä tietysti! Rataantutustuessa meinasi monessa kohtaa tulla tenkkapoo, enkä ollut aivan varma, mitä ohjauskuvioita olisi paras käyttää.
Katsoin muutaman ekan koirakon suorituksen ja hylsyjä ropisi tasaiseen tahtiin. Niin se oma vuorokin koitti, oltiin lähtönumerolla 8. Vielä kun koira istui lähtölinjan toisella puolella ja itse kävelin 1 ja 2 esteen väliin, jännitti aivan älyttömästi! Mutta samantien kun päästiin liikkeelle ja selvittiin ekasta kiellosta (joka tuli 2. esteelle), jännitys unohtui ja baanateltiin menemään. Keinulle otetiin toinen ohjausvirhe. Molemmista kieltovirheistä otan minä syyt kontolleni. Koira luki ohjaukset juuri niinkuin piti ja teki kyllä parhaansa. Hieman minun jännitykseni tarttui tällä kertaa myös koiraan ja se näkyi alavireisyytenä. Mutta hengissä ollaan ja tulos saatin!
Toiselle radalle pystyi valmistautumaan jo huomattavasti rennommissa tunnelmissa. Seuratessa radanrakennusta pystyi jo huokaisemaan helpostuksesta. Rata näyttää paljon helpommalta kuin ensimmäinen. Ainoastaan yhden vaaranpaikan sieltä bongasin ja sillehän se virhe sitten radallakin tuli. Hömöäkin hölmömpi kieltovirhe puomin jälkeiselle hypylle. Mutta taas...ihan täysin allekirjoittaneen virhe.
Mutta kaikinpuolin loistava kisakokemus! A radalta siis ratavirheitä 10 ja B radalta 5. Olisi tarvittu siis vielä yksi rata niin sieltä se nolla olisi tällä matikalla tullut, eiks vaan? ;)
Kuvia tai videota ei ole, koska en halunnut ottaa ketään mukaan kuvaamaan :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti