sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Toinen LUVA sekä menolippu kakkosiin!

Susijengi feat. Heidi ja Sisu starttasi Savon maalle, Kuopioon kisoihin 16.11.
Ratoja oli luvassa taas kolmin kappalein ja tuomarina toimi Moilasen Mika.

Radat olivat äärimmäisen mukavia, varsinaisia ykkösluokan ratoja. Muutenkin kisapaikalla vallitsi hyvin mukava ilmapiiri, hyvä Hukka-Putki! :)

Paljonhan radoilta löytyi parannettavaa, ensimmäiselta radalta saatiin jälleen virhe keppien aloituksessa. Toiselta radalta taiteiltiin nolla, vaikkakin puomin kontakti täytyy ottaa tehotreeniin. Hyppyradalta tuttu ja turvallinen keppien aloitusvirhe ja ohjaajan väsyneistä jaloista johtunut hypyn ohittaminen. Mutta mukavaa oli, pikkukoira liikkui hyvin kestäen kuitenkin täysin lapasessa.

6.12. itsenäisyyspäivänä starttailtiin kotihallissa jälleen kolmen radan verran. Kaksi ensimmäistä rataa tuomaroi Anne Viitanen ja viimeiselle radalle puikkoihin tarttui Kari Jalonen.
Ekalta radalta (rumpujen pärinää!) keppien aloitusvirhe, aivan ohjaajan vika...kun on hätä niin on hätä, sillon häselletään. Pöh! Toisella radalla tapahtui jotain todella mysteeristä, Nessa kieltäytyi aivan tavalliselle mutkaputkelle,kaksi kertaa. Tähän en kyllä osaa sanoa mitään syytä, reitti oli putkestä putkeen, koira liikkui hyvin, en omasta mielestäni ollut mitenkään tiellä vaan koira haki jostain kumman syystä putken päälle. Mutta tällä radalla hyvät kepit ja kontaktit! :)

Jalosen Karin radalla sitten natsasi, taas. Kari radalta saatiin meidän esimmäinenkin LUVA, Lappeenrannasta. Ohjaajalle meinasi iskeä jäätyminen kun kepit sujui ja sen jälkeen ollut ansaputki oli selvitetty ja enää jäljellä oli loppusuora. Meinasin jäädä aivan totaalisesti seisoville jaloille. Onneksi järki ja jalat kantoivat vielä sen verran, että maaliin päästiin ja niinpä sieltä oli tulossa SERTi ja menolippu kakkosluokkaan! Ja mikä parasta, tämä tuli rehdillä nollavoitolla ja maksien ainoalla nollatuloksella tuolta radalta. Hyvä me!! :)

Nyt vain olisi kova polte päästä testailemaan noita kakkosen ratoja. Hieman epäilyttää oma osaaminen kyllä... Joululle olen luvannut itselleni sekä Nessalle parin viikon joululoman aksatreeneistä. 


1 kommentti: