Paluu kisakentille

Vihdoin ollaan Nessan kanssa päästy palaamaan kisakentille!

 13.9. olimme Pohjois-Karjalan seurakoirien järjestämissä kisoissa ihan kotikylillä.
Tuomarina ykkösluokissa toimi Jari Tienhaara. Radat eivät olleet helpoimmasta päästä. Piti keskittyä ohjaamaan mutta toisaalta antaa koiran irrota ja suorittaa myös itsenäisesti.

Ensimmäiseltä radalta otimme NIIN RUMAN HYLSYN, kun olla ja voi. Ei oltu koiran kanssa lainkaan samalla kentällä, tokkopa edes planeetalla. Olin ihan viittä vaille, että lähden kotiin enkä koskaan ilmesty mihinkään julkiselle paikalle. Onneksi mahtava treenitoveri, jaksoi valaa uskoa parempaan tulevaan sanomalla, että tästä on suunta ainoastaan ylös päin. Seuraavalle radalle suunta sillä asenteella, että meni miten meni niin ensimmäistä rataa huonommin se ei voi mennä.

Toinen rata olikin silkkaa ilottelua! Pikkukoira teki niin satalasissa hommia ja luki ohjaukset juuri niinkuin piti. Ainoaksi ongelmaksi muodostui hankala keppikulma, johon vielä mennin rynnimään ohjaukseni kanssa. Tästä harmittava 5vp. Mutta tästä radasta jäi niin loistava fiilis! We want more!!

Kisauramme ensimmäinen hyppyrata sujui toisen radan malliin. Hyvällä sykkeellä vedettiin, ihan hymyilytti kesken radan. Kepeille taas 10vp, ei edes oikeastaan harmittanut. Hieno pienipunainen!

 Tuloksia POKS ry 130914

Kuva © Noora Kuivalainen

Mitä minä sanoin, Minun selkäni kestää

...laulaa Pete Parkkonen.

Ohjaajan selkä ei kestänyt. Siitä syystä TAAS blogihiljaisuutta mutta lupaan, että nyt asiaan tulee muutos sillä me ollaan päästy taas treenauksen makuun kiinni! :)

Jokohan nyt, vihdoin ja viimein, olisi meidän perheen sairastelut sairasteltu...toivotaan!

Elämän jatkoajalla

 

Kaikki alkoi oikeastaan  29.6. sunnuntai iltana kun Dori ja Nessa painivat pallon kanssa takapihalla. Tyttöjen leikeissä on aina välillä liikaa vauhtia ja liian vähän järkeä. Niinpä palloa napatessaan Dori kiepsahti niskan kautta ympäri. Itse tilanteessa koira ei valittanut lainkaan vaan leikit keskeytettiin ja lähdettiin sisälle huilimaan. Lyhyen huilin aikana niska kuitenkin jumiutui ja kramppasi kipeästi. Paineluarkuutta ei esiintynyt, mutta pään kääntäminen alas ja oikealle tuotti kipua. Päivystältä eläinlääkäriltä saimme puhelinreseptille Metacamia ja kehoituksen palata arkena asiaan mikäli ei helpota. Ensimmäisen yön koira oli kipeä, mutta sen jälkeen alkoi vetristyä. Metacam kuuria kuitenkin jatkettiin niin kuin ell. oli määrännyt.

Kolmantena Metacam-kuuri päivänä Dori oksensi ensimmäisen kerran. Yhden ruuan. En pitänyt tätä mitenkään huolestuttava, näitähän sattuu kun kipulääke ärsyttää muutenkin herkkävatsaisen koiran ruuansulatusta. Kun sama tapahtui seuraavana päivänä, soitin kuitenkin varalta klinikalle ja sain sieltä ohjeeksi lopettaa Metacamin, jos sille ei ollut lihaksen puolesta enää tarvetta. Ja näin tein. Tämä oli siis keskiviikko 2.7.

Perjantaina 4.7. tulin töistä kotiin ja lähdin käyttämään koiria lenkillä. Dorilla oli edelleen hihnakomennus ja BOT-loimi päällä. Sekös ärsytti kun Nessa sai kirmailla irti. Käytöksestä ei huomannut mitään poikkeavaa. Kotona isäntä huomasi kävelevän punkin Dorin otsalla ja kyykistyi nappaamaan sitä pois. Samalla hän huomasi jotakin huolestuttavaa, Dorin silmänvalkuaiset olivat aivan keltaiset.

Samantien soitto päivystävälle eläinlääkärille ja illaksi klinikalle. Verikokeet paljastivat sen mitä osattiin pelätä. Maksassa on vikaa. ALT (viitearvon yläraja 118) 1350, ALP (viitearvon yläraja 150) 897 ja ALB jota kone ei pystynyt edes lainkaan lukemaan. TBIL (viitearvon yläraja 10) 244, tästä johtuu tuo limakalvojen ja ihon keltainen väri. Tulehdusarvo ylärajalla, tasan 12. Myrkytys? Maksatulehdus? Eläinlääkäri ei osannut sanoa. Dori sai pussillisen nestettä, kipulääkkeen, antibiootin ja kehoituksen tulla seuraavana päivänä uudestaan verikokeisiin.

Seuraavan päivän tulokset olivat seuraavanlaisia: ALT 1128, ALP 785, ALB edelleen lukematon, TBIL 247. Ei siis suuria muutoksia suuntaan eikä toiseen. Dorista otettiin röntgenkuva ja maksa ultrattiin, näistä ei löytynyt mitään selitystä veriarvoille. Lisää nestettä ja lääkettä.

Nyt Dorista alkoi huomata sen, että se on kipeä. Kotona se oli erittäin väsynyt, ruoka ei maistunut ja se ei innostunut mistään.

Tiistaina (8.7.) jälleen verenluovutukseen seuraavin tuloksin: ALT 1056, ALP 892, ALB lukematon ja TBIL 263. ALP:n nousu oli kuulemma huolestuttavaa. Maksa ultrattiin uudelleen, mutta edelleenkään ei mitään selittäviä löydöksiä. Antibioottikuuria jatkettiin, lisäksi otettiin mukaan sappilääke. Perjantaille varattiin uusi aika, mikäli ALP jatkaa nousuaan ei mitään ole enää tehtävissä.

Keskiviikkona 9.7. Dori piristyi huomattavasti! Se jopa kerjäsi ruokaa keittiössä. Tämähän ei voi olla huono merkki?

Perjantaina (11.7.) klinikalle. Haikein mielin. Tulokset olivat seuraavanlaiset: ALT 877, ALP, 775, ALB lukematon, TBIL 207. JESS! Suunta on oikea! Arvot olivat kuin olivatkin lähteneet laskuun. Siispä saimme pitää Dorin vielä luonamme ja palata kotiin. Ainakin toistaikseksi. Lääkitys pysyi ennallaan.

Maanantaina 21.7. verikokeitten tulokset: ALT 1157, ALP 702, ALB 26, TBIL 76. Vaikka ALT olikin kipunut taas reilusti yli tuhanteen oli jopa eläinkääkäri helpottuneen oloinen siitä, että ALP on laskenut ja ensimmäistä kertaa saatiin ALB:kin tulos! Myös bilirubiini (TBIL) oli laskenut huomattavasti. Tämän huomasi myös silmien ja limakalvojen keltaisuuden vähenemisenä. Lääkitys pysyi edelleen ennallaan ja seuraavan kerran verikokeisiin mennään 4.8.

Dori on ollut koko ajan maksan toimintaa tukevalla ruokavaliolla, RC:n Hepatic ruualla.

Elämää eletään päivä kerrallaan. Elämän jatkoajalla. Toivotaan, että elämä tekee vielä sen ratkaisevan maalin.

Blogihiljaisuus

Täällä on ollut hiljaista. Hiljaisuuteen syynä ovat olleet koirahuolet sekä allekirjoittaneen kesäloma, jonka kantavana teemana oli olla poissa tietokoneen ääreltä.

Koirahuolia, niitä on riittänyt. Vähäisimpänä niistä Nessa aloitti juoksut juuri vilkkaimpaan kisakauteen, joten suunnitelmat kisojen ja treenien suhteen muuttuivat lomailuksi. Ei huono vaihtoehto sekään, tauko tuli tarpeeseen. Viikko juoksujen alkamisesta ilmaantui silmätulehdus, tämä hoidettiin ab-tipoilla.

Suurimpana huolena onkin ollut vanhempi tollerimme, Dori. Tästä tulee ihan oma tarinansa...

Aksailuja

Hurjat määrät treenejä on jäänyt tänne kirjaamatta. On tolleriaksailtu teemoilla persjättö ja päällejuoksu sekä saksalainen. Pienryhmässä ollaan tehty enemmän ratatreenin omaista harjoittelua. Mukavia harjoituksia valvovien silmien alla, paljon ollaan saatu eväitä :)

Keskiviikkona oltiinkin Lukkarisen Jarin luona treenailemassa. Jari oli suunnitellut mukavan ykkösluokan radan, jossa pääsin Nessan kanssa tarttumaan hyvin oman liikkeen rytmittämiseen niin, että koiran vauhti säilyy parhaana mahdollisena. Ekassa setissä keskityttiin edellä mainittuun. Ja edelleen sama kommentti minkä olen saanut jo niin monelta koutsilta, JUOKSE! LIIKU! Miten voi olla niin kamalan vaikeeta?
Olen kyllä niin tyytyväinen siitä, että nämä omat koutsit siitä uskaltaa sanoa, eivätkä anna minun hölkötellä sitä kamalaa hirvihölkkää ja sitten ihmetellä miksi etenemisnopeus ei riitä ;) Noh, ehkä vielä joku kaunis päivä minä osaan!

Toisessa setissä keskityttiin kontaktien suorittamiseen. Haettiin Nessalle varmuutta kontaktin suorituspaikkaan niin, että Jari oli palkkaamassa ja minä sain jatkaa sitä surullisen kuuluisaa LIIKKUMISTA.

Huippu fiilis jäi...ja ainakin miljoonasata itikan puremaa! :)

Tokotossut ulkoilee 5/6

Luoksetulon pysäytys ja "seis" käskyn vahvistaminen. Kiitos!
Tämän kanssa olen ollut niin jumissa. Sain ohjeeksi aloittaa opettamisen kävelemällä taaksepäin, koira edessä, käsky ja makupala heittämällä koiran taakse, jolloin koira pysähtyy ja hakee makupalan. Noh, mitä pikkukoira oppi tästä. Käsky "Seis" tarkoittaa sitä, että nostetaan nenä kohti taivasta ja maiskautetaan suulla ilmaa. Jep.

Mutta taas loisti loistava tokokoutsi Suski koulutustaidoillaan. Ei toimi tämä, kokeillaan muuta.
Liike pysyi samana, palkaksi vaihtui pallo. Koiran vireystila nousi heti potenssiin sata ja mitä pysähdyksiä se teki! Kivituhkasta pystyi laskemaan kynsien määrän kun tolleri iski jarrun pohjaan. Tarvittiin vain muutama toisto, kun Nessa hoksasi mistä on kysymys.

Päästiin ottamaan luoksetulon pysäytystä käskyllä ja käsiliikkeellä. Taas hallinpohjaan jäi reilut jarrutusjäljet ja palkaksi lensi maailman paras pallo. Etevä otus!

Väliin otettiin myös läpijuoksuja, jotta koira ei opi ennakoimaan pysäytystä. Eli kutsuttiin koira, vapautettiin saman tien ja palkka lensi ohjaajan taakse.

Hyvät naurutkin saatiin tuosta pallo palkasta. Kun ensimäisen kerran Nessa teki hienon pysähdyksen käsimerkillä heitin palkkapallon vahingossa suoraan päin sen näköä. "Teit aivan loistavan suorituksen, palkaksi siitä heitän sua pallolla suoraan feissiin!Jee!". Herkempi koira olisi voinut ottaa nokkiinsa (kirjaimellisesti) mutta tollo ei ollut moksiskaan, onneksi. :)

Ekat kisat

Niin ne vaan tuli...ja meni ja hengissä ollaan edelleen. Huisia!

1.6. aamu valkeni aikaisin huonosti nukutun yön jälkeen. Hyvissä ajoin oltiin Nessan kanssa metsässä haistelemassa aamuilmaa ja miettimässä, että jos vain jäätäisiin istumaan tähän mättäälle eikä mentäs mihinkään. Olen aina ollut kamala jännittäjä, kisa-aamujen pahoinvoinnit on tuttuja ratsastusharrastusajoilta.

Onneksi olin pakannut kaiken tarvittavan matkaan jo edellisenä iltana ja lähdön koittaessa ei tarvinnut muistaa kuin napata koira autoon. Tsek! Pärnävaaralla ilmottautumismuodollisuuksien jälkeen lähdin käyttämään Nessaa vielä metsässä. Rauhallisessa paikkaa ajattelin päästää koiran vielä hetkeksi irti juoksentelemaan. Sillä siunaaman sekunnilla puskasta lähtee tuhatta ja sataa rusakko ja mitä tekee koira, jota ei ole koskaan moinen riista kiinnostanut pätkän vertaa. Sinne katoaa horisonttiin Herra Pupu ja punahäntä. "Noinkohan tulee ennen ekaa starttia takaisin?" ajattelin. Noh, tuli se onneksi hyvinkin nopeasti, ompahan suoritettu verryttelyä myös spurtaten.

Siirryin seuraamaan ensimmäisen radan rakentamista. Huh huh, ei näyttänyt helpolta. Koutsi kävi hieman ennen rataantutustumista taluttamassa jännittyksestä jäykkänä olevan kisaajan olkapäistä toiseen kohtaan radan reunalle katsomaan mahdollisia vaaranpaikkoja. Monen kuulin kuiskivan radan olevan haasteellinen 1. luokan radaksi. No niinpä tietysti! Rataantutustuessa meinasi monessa kohtaa tulla tenkkapoo, enkä ollut aivan varma, mitä ohjauskuvioita olisi paras käyttää.

Katsoin muutaman ekan koirakon suorituksen ja hylsyjä ropisi tasaiseen tahtiin. Niin se oma vuorokin koitti, oltiin lähtönumerolla 8. Vielä kun koira istui lähtölinjan toisella puolella ja itse kävelin 1 ja 2 esteen väliin, jännitti aivan älyttömästi! Mutta samantien kun päästiin liikkeelle ja selvittiin ekasta kiellosta (joka tuli 2. esteelle), jännitys unohtui ja baanateltiin menemään. Keinulle otetiin toinen ohjausvirhe. Molemmista kieltovirheistä otan minä syyt kontolleni. Koira luki ohjaukset juuri niinkuin piti ja teki kyllä parhaansa. Hieman minun jännitykseni tarttui tällä kertaa myös koiraan ja se näkyi alavireisyytenä. Mutta hengissä ollaan ja tulos saatin!

Toiselle radalle pystyi valmistautumaan jo huomattavasti rennommissa tunnelmissa.  Seuratessa radanrakennusta pystyi jo huokaisemaan helpostuksesta. Rata näyttää paljon helpommalta kuin ensimmäinen. Ainoastaan yhden vaaranpaikan sieltä bongasin ja sillehän se virhe sitten radallakin tuli. Hömöäkin hölmömpi kieltovirhe puomin jälkeiselle hypylle. Mutta taas...ihan täysin allekirjoittaneen virhe.

Mutta kaikinpuolin loistava kisakokemus! A radalta siis ratavirheitä 10 ja B radalta 5. Olisi tarvittu siis vielä yksi rata niin sieltä se nolla olisi tällä matikalla tullut, eiks vaan? ;)

Kuvia tai videota ei ole, koska en halunnut ottaa ketään mukaan kuvaamaan :D