Ei kaikkein herkemmille!

Dorin kanssa ei näköjään mikään mene helpoimman kaavan mukaan.

Turvotuksen ehkäisyyn laitettu kompressioside poistettiin viiden vuorokauden kuluttua ja alta paljastui kaikkea muuta kuin mitä olisi toivottu. Iho ei ollut kestänyt turvotuksen aiheuttamaa painetta ja oli mennyt kuolioon. Jalka näytti aivan kamalalta...ja se haju...YÖK!

Minä olin tässä vaiheessa valmis puhaltamaan pelin poikki, eihän tästä vaan enää voinut tulla yhtään mitään. Eläinlääkäri oli kuitenkin sitä mieltä, että leikkauksessa on tehty niin iso työ, että ei heitetä sitä nyt vielä hukkaan. Haavoja hoidetaan nyt avohaavoina eli suihkuttelua ja rasvapakettia.

Pari ensimmäistä päivää pelkäsin joka kerta kun kello alkoi lähestymään siteenvaihtoaikaa.
Itku silmässä ja oksennut kurkussa avasin paketin ja katsoin, kuinka paljon mätää ja kudosta tällä kertaa lähtee siteen mukana. Suikutellessa viemäriin valui irronneita tikkejä.

Luojalle kiitos, että olen saanut aivan mielettömän ihania ihmisiä ympärilleni, jotka jaksoivat antaa ohjeita ja tsempata. Kiitos teille!

Kuinka ollakkaan, haavat alkoivat paranemaan yllättävän nopeasti. Edelleen niitä hoidetaan  kolme kertaa päivässä ja todennäköisesti näin tullaan tekemään ainakin vielä seuraavat yhdenkän viikkoa, jolloin selviää voidaanko asennettu titaanilevy poistaa.

Kintereen jäykistysleikkaus

Dori on nyt leikattu.

Pohjeluun päässä ollut irtopala poistettiin ja näin ollen kinnernivel pystyttiin jättämään käyttöön.
Alimmat, pienet nivelet jäykistettiin liikkumattomiksi. Alimmista nivelistä oli löytynyt useita nivelten sisäisiä murtumia sekä kaikki nivelsiteet olivat katkenneet.

Tästä rtgkuvasta poiketen, ylhäällä vasemmalla näkyvää pikkuruuvia ei ole jalassa enää. Eläinlääkäri yritti ensin kiinnittää pohjeluun irtopalaa paikoilleen siinä kuitenkaan onnistumatta.

 

Dori oli saanut epiduraalipuudutuksen, eikä sen takajalat kantaneet ollenkaan kun kävimme koiran kotiin hakemassa. Ensimmäinen yö meni itkiessä kipua ja krapulaa.

 

Lauantaina leikattu jalka paisui kuin pullataikina ja ohjeen mukaan otimme siteen pois. Kudosnestettä puski varpaitten välistä aivan valumalla. Soitto päivystävälle eläinlääkärille (joka sattui onneksi olemaan leikannut eläinlääkäri!) ja ohjeeksi jumpata tassua ja huuhdella haavaa. Jumppaamalla turvotus hävisin melko nopsasti mutta yhtä nopeasti se palautui myös takaisin.

Sunnuntai sujui olosuhteisiin nähden hyvin. Tramalin voimalla kivut ovat pysyneet kurissa ja koira malttanut levätä. Haavaan olemme joutuneet laittamaan haavataitoksia, koska vuotaa kirkasta nestettä niin paljon. Samoin varpaitten turvotus on ja pysyy.

Maanantaina koirat joutuivatkin jäämään kotiin päiväksi keskenään. Tulin käymään ruokatunnilla kotona ja eteissä vastassa oli jotain mitä en olisi halunnut nähdä. Revitty jalkaside. Jotenkin kummasti, kaulurista huolimatta, Dori oli saanut revittyä siteen irti ja siinä samassa muutaman tikinkin. Ja eikun klinikalle. Eläinlääkäri laittoi n. 10 lisätikkiä, pusristeli enimmän turvotuksen pois ja laittoi kompressiositeen jonka tarkoitus on estää turvotuksen valuminen alaspäin. Myös muutamaa kokoa suurempi kauluri lähti klinikalta matkaan. Eli taas meillä podetaan krapulaa ja piipataan.

Jospa tästä nyt sitten päästäisiin jo paranemaan...

 

Mitä kuuluu Dori?

Heinäkuussa kerroin Dorin yllättävästä maksaongelmasta.

Elokuussa kävimme kontrolloimassa taas maksa-arvoja ja niiden suunta oli edelleen oikea.
Eläinlääkärin kehotuksesta jätimme pois käytöstä Adursalin. Ruokavaliota jatkettiin.

Lokakuussa taas verenluovutukseen. Eläinlääkäri ei ollut uskoa koneen antamia arvoja. Entsyymiarvot huitelivat lukemissa <2000, eli koneen skaalan ulkopuolella.
Kaikki muuten edelleen ok, koira on pirteä ja muut elintoiminnot ovat erinomaiset.
Palautellaan siis Adursal ja toivotaan parasta...taas.

Joulukuussa otetuissa verikokeissa arvot olivat taas laskeneet reilusti, lähemmäksi 1000, joten Adursal taitaa olla se, joka ne pitää kurissa. Sen syöttö siis jatkukoon.

Dori piristyi aivan huimasti tammikuun aikana. Nuorempi koiramme näyttää sen rinnalla aivan lahnalta kun vanhus vetää pentuhepulissa pitkin takapihaa. Saimme ohjeeksi mennä seuraavaan kontrolliin vastan kesä-heinäkuussa, mikäli muita ongelmia ei ilmene.

Niinpä...mikäli ei ilmene...

28.2. lauantai-iltana Dori oli Nessan kanssa leikkimässä takapihalla. Olin jo aikasemmin pistänyt merkille pettävän hankiaisen. Hanken pinta kantoi paikkapaikoin mutta välillä petti. Painihetken päätteeksi sisälle tuli kolmijalkainen koira. Lepoa ja kylmää, jospa se siitä. Samana iltana ei erityisiä turvotuksia näkynyt ja Dori antoi taivutella ja puristella jalkaa sen kummemmin arkomatta. Painoa se ei tosin jalalle varannut.

Seuraavana aamuna syylliseksi paljastui turvonnut kinner. Tätä sitten kylmäiltiin päivystävän eläinlääkärin ohjeen mukaan ja kävely näyttikin huomattavasti helpottavan. Dori alkoi varamaan jalalle ja lopetti könkkäyksen. Vielä siis tarkennukseksi, että koira ei missään vaiheessa ollut lainkaan kipuisen oloinen, ei valittanut eikä osoittanut jalkaa kohtaan mitään erityistä huomioita.

Maanantaina pääsimme röntgeniin. Meillä sattui sen puolesta hyvä tuuri, että kaupungin eläinlääkäriä oli tuuraamassa sama eläinlääkäri, joka kesällä hoiti Dorin maksavaivaa. Hän on myös erikoistunut ortopediaan, eli hyvissä käsissä ollaan tässäkin suhteessa. Dorin maksa-arvot kontrolloitiin ja ne ovat ihan ok lukemissa lähtötilanteen huomioon ottaen.

Ennen kuvia ell. pohti, että kyseessä voi olla vain pehmytkudosvamma, koska koira käyttää jalkaa niin hyvin, eikä erikoisemmin arista jalkaa kokeiltaessa. Rtgkuvat kuitenkin paljastivat jotain ihan muuta...

Pohjeluun päästä, nivelpinnalta, on pala irti. Ei muuta vaihtoehtoa kuin leikkaushoito.
Eläinlääkäri halusi nimenomaan leikata tämän itse, eikä odottaa seuraavan viikkoon ja varsinaisen eläinlääkärin paluuseen. Se sopi minulle, sillä muuten ei taida täällä meidän suunnalla varsinaisia ortopedejä ollakkaan saatavilla.

Dori on juuri nyt, parasta aikaa, leikkauksessa. Toivotaan, että leikkaus sujuu hyvin ja maksa kestää tulevan rasituksen vaikka lääkkeet pyritään valitsemaan siten, että ne rasittaisivat toipuvaa maksaa mahdollisimman vähän.

Tositoimiin!

Joulutaukomme venyi luvattoman pitkäksi joulua seuranneiden pakkasten vuoksi, mutta nyt susijengi on taas mukana geimeissä!

Pitkään epäroin ilmoitanko meidät starttaamaan kakkosluokan Kuopioon.Onneksi ilmoitin, vaikka ehdimme treenata vain kerran loman jälkeen.

25.1. Kuopiossa oli tarjolla kaksi Kari Jalosen rataa. Kerrankin on luvassa ihan videomateriaalia!

Osa 1.: Alku oli loistava! Katsokaa mitkä kepit (onhan ne siis hitaat, mutta nyt mennäänkin meidän mittapuulla!)! Mutta...jos kohtaan X on suunnitellut vaihtoehdon A ja B niin kannattaisi sitten jossain vaiheessa päättää, että kumpaa käyttää, eikä olla tekemättä yhtään mitään. Niinkuin minä tein...arvaatte varmaan missä kohtaa. :D Siihempä se pakka sitten levisikin. Lämmittelyksi meni.

Osa 2.: Ku meitsit huutaa: "Susijengi!", te huudatte: "Au!"
Yksi totaalinen jäätyminen ohjaajalle, mutta sen paikkaa pikkukettu.

Eipä tästä voi olla muuta kuin äärettömän tyytyväinen meidän tiimiin!

Toinen LUVA sekä menolippu kakkosiin!

Susijengi feat. Heidi ja Sisu starttasi Savon maalle, Kuopioon kisoihin 16.11.
Ratoja oli luvassa taas kolmin kappalein ja tuomarina toimi Moilasen Mika.

Radat olivat äärimmäisen mukavia, varsinaisia ykkösluokan ratoja. Muutenkin kisapaikalla vallitsi hyvin mukava ilmapiiri, hyvä Hukka-Putki! :)

Paljonhan radoilta löytyi parannettavaa, ensimmäiselta radalta saatiin jälleen virhe keppien aloituksessa. Toiselta radalta taiteiltiin nolla, vaikkakin puomin kontakti täytyy ottaa tehotreeniin. Hyppyradalta tuttu ja turvallinen keppien aloitusvirhe ja ohjaajan väsyneistä jaloista johtunut hypyn ohittaminen. Mutta mukavaa oli, pikkukoira liikkui hyvin kestäen kuitenkin täysin lapasessa.

6.12. itsenäisyyspäivänä starttailtiin kotihallissa jälleen kolmen radan verran. Kaksi ensimmäistä rataa tuomaroi Anne Viitanen ja viimeiselle radalle puikkoihin tarttui Kari Jalonen.
Ekalta radalta (rumpujen pärinää!) keppien aloitusvirhe, aivan ohjaajan vika...kun on hätä niin on hätä, sillon häselletään. Pöh! Toisella radalla tapahtui jotain todella mysteeristä, Nessa kieltäytyi aivan tavalliselle mutkaputkelle,kaksi kertaa. Tähän en kyllä osaa sanoa mitään syytä, reitti oli putkestä putkeen, koira liikkui hyvin, en omasta mielestäni ollut mitenkään tiellä vaan koira haki jostain kumman syystä putken päälle. Mutta tällä radalla hyvät kepit ja kontaktit! :)

Jalosen Karin radalla sitten natsasi, taas. Kari radalta saatiin meidän esimmäinenkin LUVA, Lappeenrannasta. Ohjaajalle meinasi iskeä jäätyminen kun kepit sujui ja sen jälkeen ollut ansaputki oli selvitetty ja enää jäljellä oli loppusuora. Meinasin jäädä aivan totaalisesti seisoville jaloille. Onneksi järki ja jalat kantoivat vielä sen verran, että maaliin päästiin ja niinpä sieltä oli tulossa SERTi ja menolippu kakkosluokkaan! Ja mikä parasta, tämä tuli rehdillä nollavoitolla ja maksien ainoalla nollatuloksella tuolta radalta. Hyvä me!! :)

Nyt vain olisi kova polte päästä testailemaan noita kakkosen ratoja. Hieman epäilyttää oma osaaminen kyllä... Joululle olen luvannut itselleni sekä Nessalle parin viikon joululoman aksatreeneistä. 

Meidän ihan eka LUVA!

Vitsi mikä fiilis! Elämäni ensimmäinen agilitynolla, meidän ensimmäinen LUVA! Tuntuupa hyvältä.

Susijengi karautti siis 25.10. Lappeenrantaan, jossa tarjoiltiin kolme Kari Jalosen rataa. Mukavia ratoja olivatkin. A radalta se nolla sitten napsahtikin. Rata ei ollut kaunein mahdollinen. Parissa paikkaa meinasi tulla ohjaajalle kiirus, eli edelleen pitäisi muistaa myös kisatilanteessa liikkua itse vaikka kuinka tuntuisi jalat olevan hyytelöä.

B radalla pikkukettu osoitti jo merkkejä siitä, että tassujen alla kipinöi! Renkaan ja keppien väli jäi lyhyeksi ja saatiin siinä pieni keskusteluhetki aikaan ts. Nessa pysähtyi, kääntyi minua kohti ja huusi suoraa huutoa "Ohjaa s*****a selvemmin!". Tästä ohjaajan hämmentynyt, hätiköity ohjaus sinne keppien suuntaan ja koira väärään aloitusväliin. Loppurata mentiin LUJAA!

C rata. Enää ei riittänyt ketun tassujen alla kipinöinti, siellä roihusi! Se varasti lähdössä ja oli jo toisen esteen jälkeen keksimässä omaa rataansa. Tässä vaiheessa äänihuulten avaus vielä auttoi palauttamaan ketun oikealle kiertoradalle, mutta neljännen esteen jälkeen se lähti. Mitäpä siinä, ohjaaja katsoi hymyssä suin kun minun pieni, aina niin kuuliainen koira kiitää ihan omaa rataa ja miten sillä olikaan hauskaa! Noh, kyllä se sieltä sitten palautui hanksaan ja teki parhaan keppisuorituksen koskaan kisaolosuhteissa. :) Ei siis huono rata ollut tämäkään, pääsi vain yllättämään ohjaajan täysin.

Susijengin matkaan tarttui siis ensimmäinen LUVA ykkösistä ja viimeinen LUVA kakkosista kun Satu ja Viiru lunastivat menolipun kolmosiin. HYVÄ ME!

Pöhinää!

Hirvittävä pöhinä päällänsä!

21.9. kipaistiin kisoihin Pieksämäelle. Tuomarina Anne Huittinen. Jokaisella radalla oli haastavia osuuksia, ei pelkkää kilpajuoksua. Koira vaistosi jännitykseni ja oltiin hieman kuin täit tervassa. Draivi puuttui ja niinpä tehtailtiin kolmelta radalta 5-10-10. Mutta taas yhtä kisakokemusta rikkaampana ja tässä kisaseurassa ei voi kyllä muuta todeta kuin, että ei ne kisat vaan pitkät kisamatkat :)

28.9. suuntana olikin Varkaus. Kolme rataa, joiden tuomarina toimi Jari Helin. Mukavat radat ja todella mukava tuomari! Enää ei jännittänyt ihan niin paljoa ja sen huomasi koirastakin. Meillä oli mukavaa! Tehtailtiin tasainen rivistö vitosia, 5-5-5. Eka ja vika vitonen kepeiltä, mutta keskimmäinen PUOMIN KONTAKTILTA (!!?). Noh, tuolla keskimmäisellä radalla kepit kulki loistavasti ja olin tekemässä omasta mielestä niin varmaa nollaa, että hetsailimpa koiran ihan itse yli puomin alastulolta. Mut mikä fiilis meillä oli!! Se oli voitto itsessään :)

9.10. hurautettiin Heidin ja Sisun kanssa Kuopioon, Kataisen Sannan oppiin Viiksi-areenalle.
Työpäivän päätteeksi ajatus tuntui todella huonolta, mutta kun päästiin areenalle niin ei kyllä enää väsyttänyt lainkaan. Sanna oli laatinut radalle haasteita, jotka vaativat poistumaan omalta mukavuusalueelta. Pikkukoira on hyvässä fiiliksessä, vaikka joutuikin hieman ihmettelemään ohjaajan koheltamista poikkeuksellisen paljon. Tuo koira osaa vaan niin paljon enemmän kun minä!
Paluumatkalla pysähdyttiin iltapalalle, ja siinä päivän ensimmäistä lämmintä ateriaa syödessä tuli vaan niin loistofiilis. OLI NIIN HUIPPUA! Autossa vielä pohdin ääneen, että empä olisi vuosi sitten uskonut, kuinka tämä harrastus vie mukanaan.

12.10. oli luvassa Lukkarin leikkauksia. Radalla päästiin kääntämään ja kiertämään, meille oikein oivaa treeniä. Paljon on vielä ohjaajalla opittavaa ohjauksen ajoittamisessa. Mutta sitä vartenhan me treenataan ja koetellaan koutsin rautaisia hermoja :)