tiistai 15. huhtikuuta 2014

Tuplaten aksaa

Sunnuntaina oli luvassa tolleriaksaa. Meillä on loistava treeniporukka, jonka kanssa kokoonnumme näin kesäkaudella joka toinen viikko hallille tollereidemme (ja yhden tolleriksi naamioituvan sheltin) kanssa. Ja vielä erityismaininta siitä, että meillä on varmasti maailman paras tollerikoutsikin!

Tällä kertaa superkoutsimme oli kuitenkin flunssan kourissa ja me treenailimme keskenämme kirjallisten ohjeiden mukaan. Teemana oli perusohjaus. Tykkään sen simppelyydestä mutta ohjaus on myös petollisen herkkä virheille. Minun on vaikea linjata Nessaa kääntymään tiukasti kun se helposti roiskaisee hypyn laajaksi. Toisaalta voi olla, että tämä lähtee korjaantumaan kunhan koira saa enemmän ponnistusvoimaa. Riman korkeus on meillä tällä hetkellä max. 55cm.

(Tämä tehtiin myös peilikuvana)



Lisäksi teimme yksittäisenä keppitreeniä mikä on nyt kotonakin jäänyt hieman taka-alalle mutta hyvin se tekee. Taas edelliskertaa paremmin.

Lopuksi vielä ihan päätöntä vauhtirallia, siihen oli hyvä lopettaa :)


Maanantai-iltana olikin pienryhmämme ensimmäinen treenikerta. Meitä varten oli suunniteltu ratatreeni, jolta puuttui kontaktit ja kepit. Pyörittelyä ja kieputtelua (huomatakaa erittäin ammattimaiset aksatermit) löytyi ja se oli meistä mukavaa. Ensimmäistä kertaa huomasin, että Nessa on oikeasti mielettömän herkkä siitä, minne minä katson. Yhdessä persjätössä erehdyin kerran vilkaisemaan väärältä puolelta olan ylin ja hups, koira oli salamana "väärällä" puolella ohjaajaa. Eli ohjaaja muistaa, että eipäs kuikuilla suotta!

Muuri oli sijoitettu hankalaan paikkaan, melko lähelle hallin seinää. Nessa oli alkuun sitä mieltä, että eihän tuota voi hypätä laisinkaan vaan epäröi ja kiipesi muurista yli. Mutta muutaman kerran kun tätä tehtiin yksittäin, reilulla vauhdilla niin pikkukoira huomasi, jotta hyvin sinne esteen taakse vielä mahtuu.

Ensimmäistä kertaa treenattiin myös häiriössä niin, että toisella kentällä oli aksatreenit samaan aikaan. Vaan eipä haitannu pikkukoiran keskittymistä lainkaan. Se keskittyy niin satasella siihen mitä se itse tekee (ja yrittää siinä samassa lukea ohjaajan räpellystä ;) ).Huippua!!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti